lauantai 20. kesäkuuta 2015

Karvaturrien omistajat hoi!

Näin kesäkauden alussa jokainen koira nauttii siitä täysin rinnoin. Meilläkin mennään puskiin ja raahaudutaan siellä sitten puolet lenkkimatkasta. Vaikka kesä tuntuu turvalliselta ajalta koirille, on vaaroja olemassa. Täällä Kuopiossa oli löydetty rotanmyrkyllä tehostettuja makkaroita teiltä, ja sade vedestä oli kai (jos en erehdy) jotain levää, joka oli tuhonnut koiran sisuskalut. En tiedä onko tälläistä muualla, mutta suosittelen varomaan.

Puskissa vaanii myös yksi vaara. Ei, se ei ole villieläin tai muu. Se on puutiainen, joka aiheuttaa koiraan päästessään Borrelioosia (suom. aivokuume), joka on vaarallinen.

Ensi oireena ilmenee Erythema Migrans- ihottuma (ihomuutokset). Ympärille ilmestyy punainen rengas, joka laajenee yli 5cm, ja punoittaa, koirasi on saanut tartunnan.

Puutiaiset levittävät myös myyräkuumetta, koska puutiaisen eläin isäntä on myyrä. Yksi myyrä kantaa mukanaan noin 20-30 puutiaista.


                                               Näille paikoille ne tarttuvat erityisesti:


Toivon, että kuva havainnollistaa, mutta painotan että kuviani ei saa kopioida. Kopiointi luvatta on rikos, josta olen tarkka.

Kuvasta nyt näätte mihin kohti meillä tarttuvat hyvin. Meillä myös hotspottien vaara on suuri. Niistä paasaan myöhemmin.

Puutiaiset ovat meillä yleensä Kaisan kulmakarvoissa, joten ne on helppo huomata.

Muuten meille kuuluu jo ihan hyvää, Kaisakin voi jo paremmin, vaikka onhan se vähän laiskan oloinen. Punkkejakaan ei ole löytynyt kauheammin. 

Puutiaisiin saatavissa kaikenlaisia ja kaikennäköisiä 'lääkkeitä' ja pantoja, mutta meillä ei käytetä ihan ettei varmasti satu mitään. 





Kuvaaminen oli itsekseen hieman vaikeaa, mutta elossa selvittiin. Treenaaminen etenee ihan hyvin, kävimme alkukuusta Janinan kanssa treenaamassa. Teimme lopuksi koirien vaihdon, eli minä treenasin Nipsua ja Janina Kaisaa.


                                                      Mitä muille kuuluu?


tiistai 16. kesäkuuta 2015

Sairasloma

Pahoittelen heti tässä alkuun sitä, miksi en ole kirjoittanut pitkään aikaan. Se johtuu siitä, että koirallani Kaisalla oli pahalaatuinen mahatauti, joten paras ratkaisu oli ihan totaalinen paasto. Ja kuten jokainen normaali ihminen tietää, paastossa elimistö pistää itsensä ns. säästötilaan, eli käyttää energiaa todella vähän. Se tarkoittaa sitä, että Kaisa laihtui aika paljon, ja karva on ihan lähtenyt. Haluan siis ennenkuin siitä kuvia laitan sosiaaliseenmediaan antaa lihoa normikuntoon. Toivon että saisin kuitenkin normaalisti kuvia ennen parin viikon reissua (jolloin blogi taolla suurimmaksi osaksi) jotta blogini perus taso pysyisi yllä, yritän vielä viikonlopun ajan, mikäli Kaisan tilanne alkaa näyttää hyvälle, saada postattua kaksi ennakko postausta, joista sitten saisitte lukea normaalisti koirakuulumisia. Paremmin ajantasalla pysyt elämästäni Instagramin avulla, jossa käytän normaalisti @nellakukkaslahti ja hevoskuvia postailen @nellakaroliiina käyttäjälle. Normaalikäyttäjäni on yksityinen, mutta hevoskäyttäjää voi seurata ihan kuka vaan, sillä se on julkinen. Koira-asiaa vielä  - sillä pääsimme Agenttikoiriin. Olen aivan älyttömän ylpeä siitä. Jes. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin koiran koulutuksesta. 

Mahataudin saa koiralla helpoiten ohi ihan maitohappo- valmisteilla. Koira paastoon muuten. 

Anteeksi myös tämän lyhyys, sillä meidän koneella on joku ihan outo ongelma, jonka takia se ei antanut kirjoittaa tätä postausta, joten saatte puhelinpostauksen.





Kaisa saa kyllä välillä näyttämään itsensä niin tyhmälle, että en kestä. Nämä ovat vähän vanhempia kuvia, jolloin ei ollut ongelmia. Anteeksi myös puhelinlaatuiset kuvat, sillä en tosiaan päässyt koneella tekemään, niin siksi nyt näitä. 

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Lauantain grillailut (30.5)

Otsikosta voi päätellä mistä aijon hehkuttaa. Todistusten jaon jälkeen vaihdoin vaatteet rentoon kesämekkoon, uikkareihin ja balleriinoihin. Käytin koiran lenkillä, kun odoteltiin T:tä äidin kanssa, jotta päästäisiin lähtemään. Ajomatkalla juttelin lähinnä kavereiden kanssa Whatsapissa, sillä matka kesti noin 30min. Kaisa oli heti ihan innoissaan.

Hiekkatiellä Kaisa tunnisti minne olimme menossa ja rupesi vinkumaan, pyörimään ja oli niin tyytyväinen samaan aikaan. On nuo koirat outoja eläimiä, kun muistavat tuollaiset pikku jutut noin hyvin. Pihaan päästyämme Kaisa päästettiin takakontista ja vietiin tavarat sisälle, kun muut olivat laittaneet ruokaa valmiiksi. Odotettiin vielä muita ja ja laitettiin sitten grilli lämpeämään.

Grillin alkaessa lämmitä menimme pihalle ja laitoimme pikku hiljaa saunaa lämpeämään, jotta ei menisi ihan koko yötä. Saunaa mennessämme lämmittämään heittelin Kaisalle käpyjä ja keppejä järveen ja Kaisa sitten nouti niitä. Kastuihan se koira siinä ihan läpimäräksi, mutta onneksi aurinko kuivaa.

Ruokaa oli monenlaista - oli herkkusieniä, joiden sisällä oli aurajuustoa ja ne olivat lopuksi kääritty pekoniin. Oli kaikenlaista pihviä ja neljää erimakuista makkaraa. Siinä oli sitten mistä valita. Söin vähän kaikkea kokoajan, koska valinnan vaikeus oli suuri. Oli myös sellaista jännää salaattia. Kaikki näistä olivat ammattikokin laittamia, joten kyllä maistui.

Saunassa höpöteltiin äidin kanssa kaikkea ja mentiin sitten uimaan. Oli muuten kylmää vettä, mutta tulipahan talviturkki heitettyä.









Äiti ei kyllä tykännyt märästä koirasta, mutta Kaisa oli älyttömän söpö, joten sitä piti kuvata.



Mitäs muille kuuluu? Me ollaan jatkettu tottista aina kelien salliessa sen.

Jospa maanantaina jaksaisin kirjoittaa ratsastuksesta?