Monesti ajatellaan kuinka hyvin asiat ovat bloggaajilla. Monesti asiat voivat vaikuttaa esimerkiksi blogin kautta helpommille ja paremmille, kuin mitä tosiasiassa ovat. Moni bloggaaja kertoo vain vaikkapa ostoksistaan tai kuinka hyvin heidän avotaivutukset ovat menneet. Todellisuudessa heidän elämässään tapahtuu erilaisia asioita näiden postausten välillä ja ne eivät aina ole bloggaajallekkaan helppoja, mutta monesti nämä jätetään kertomatta, sillä halutaan pitää ne yksityisinä, joten sittenkun tulee niitä hyviä aikoja tai hyviä asioita, niin niistä sitten puhutaan ja tämä saa bloggaajat helposti näyttämään virheettömiltä.
Minulle itselle onnellisuus merkitsee sitä, että minulla on omaa aikaa ja että pystyn irtautumaan somesta. Tunnustaudun some- addiktiksi ja senpä takia monesti viikonloppuisin laitan netit ja muut pois ja katson vaikka äitin kanssa yhdessä elokuvaa tai käyn Kaisan kanssa leikkimässä.
Monesti onneksi kuvataan kaiken saaminen, raha ja maine. Todellisuudessa asiat eivät mene aivan kuten suunniteltiin, vaan monesti se erkaannuttaa esimerkiksi ystävistä.
Ajatellaan kokonaisuudessaan vaikka viikonloppua ja sitä mitä silloin teet. Jos rentoudut jaksat ja pystyt keskittymään elämään paremmin, pystyt huomioimaan rakkaitasi, mitä et välttämättä kerkeä tai pysty tekemään viikolla. Jos taas pidät itsesi somessa kokoajan tietoisena muiden elämistä, saatat unohtaa kokonaan ne, ketkä sinusta oikeasti välittävät.
Mitä onnellisuus oikein on - siihen en osaa minäkään vastata. Henkilökohtaisesti kuitenkin ajattelen, että onnellisuus on oikeasti sitä, kun saa olla rakkaidensa kanssa.
Haastan teidät kaikki pysähtymään hetkeksi ja miettimään asiaa. Oletko oikeasti onnellinen? Mitä onnellisuus on? Miksi onnellisuus tulee? Ja milloin se tulee?
Onko teillä henkilökohtaisia mielipiteitä asiaan?