Kuten otsikosta huomaattekin, minulla ainakin alkoi tänään kesäloma. Harmittaa sinäänsä, sillä en haluaisi millään vielä lopettaa, ja todistuksestakin tuli huono. Olen siis aika pettynyt itseeni vaikka kesäloman alku onkin kiva asia! Varmaan lähden tänään vähän rentoutumaan maalle, jossa voi sitten uida ja Kaisakin pääsee maalle.
Tunnistaako kukaan näistä erästä aika tunettua bloggaajaa?
Eilen olimme luokan kanssa laulurinteellä. Lähdettiin linja-autolla matkaan noin 12.00. Pysähdys oli noin 13.30, josta oli Joensuuhun matkaa noin 30min. Mulla oli bussimatkan ajan han järkyttävän paha olo. Vaihdettiin psähdyksen jälkeen paikkoja Saran kanssa, jotta pääsin ikkunan luokse ja näin vähän paremmin tielle. Perillä kerettiin aika vähän käydä missään, sillä ennen ruokailuan aikaa li noin 30min. Käytiin katselemassa vähän kenkiä, joista yhdetkään eivät olleet kivat. Ruokailemaan päästessä mentiin istumaan pöytiin, kun tarjoilijat sitten tulivat kyselemään, mitä haluamme juomiksi jne. Syötiin sitten ruuat ja äiti valitti Saralle että sen pitäis syödä koko jälkiruoka. Sitten ne siinä jotain pelleili.
Laatuhan näissä meni, kun oli sen verran pimeää, mutta toivottavasti saatte edes jotain selvää.
Syönnin jälkeen kävimme kenkäkaupassa, ja ostin sieltä ihanat pitsiset balleriinat, jotka maksoivat 30e. Sen jälkeen kävimme karkkikaupassa ja sinne meni pari kymppiä.
Tässä vaiheessa lähdettiin Laulurinteelle, ja laulaminenkin onnistui ihan hyvin.
Kotimatka sujui rattoisasti äidin kanssa jutustellen ja sokerihumalassa. Kotona menin nukkumaan, sillä oli aivan kauhea olo.
Eli lyhyesti, HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lue ennen kuin kommentoit !
- VAIN asialliset kommentit nimimerkillä varustettuna julkaistaan
- Jos haluat sanoa mielipiteesi, huomioithan että siinä pitää olla järkeä !
- Kuvaan Canon EOS 600D: llä ja putkena toimii Canon EF-S 18-135mm F/3.5- 5.6
-Kysy jos jokin jäi epäselväksi.
Kiitos ja kummarrus yhteis ymmärryksestä!